1071943.jpg

Kahden purkuun joutuneen tekeleen jälkeen tuntuu hyvältä saada jotain valmiiksi. Äiteen bambu-lankapipo sisäkäyttöön valmistui ja tuntuu ihan hyvältä. Toivottavasti mielyttää käyttäjääkin. Tein pipon kaksinkertaisella langalla numero 3 puikoilla. Näin siihen tuli vähän jämäkkyyttä. Lankaa meni noin 70 grammaa. Mallineuloksesta tuli aika hauska, kun tein noita ilmareikiä nurian kohdalle. Pipoa voisi melkein käyttää kummin päin vain. Kavennusten malli oli typyn blogissa; taidan tehdä itsellenikin Jaques Cousteau- pipon!

1071945.jpg

Ulkona tuivertaa sen verran että olen ollut myös ylettömän tyytyväinen pipo-kauluri-näpikäs-settiini, jonka tein aino-langasta.

1071949.jpg

Ihailin baijerilaissukkien kutojien aikaansaannoksia, sellaisiakin alkoi heti tehdä mieli. Sukat ovat jotenkin kamalan kivoja neuloa, mutta taidan silti jatkaa vielä tumppukautta. Niistä enemmän jonkin ajan kuluttua. Ihmeellistä muuten, kaapissani on vain yksi "ufo", se jo kesällä aloitettu outo ruutuneulos, josta tähän tietoon tulisi LAUKKU! Laukuksi tuunausta harkitsen myös yhdestä hitusen liian pienestä piposta. hmmm, siitäkin seurannee jatkoa.