Kellonkääntösunnuntai kuluu aina kuin unessa. Täh, kello on jo puoli neljä!!

Raukean ulkoilun jälkeen maistuvat letut (söin kolme isoa :O), ei ihme että housunkaulusta kiristää. Noh, kunhan ei tarvi kaikkia vaatteita uusia. Kevätvaatteita tekee jo mieli kaivaa esille. Tuunailin hieman nauhamaisesta Cocos-langasta tekemääni neuleliiviä joka tuntui jäävän vähän liian lyhyeksi. Samaa väriä ei tietty löytynyt, mutta lopputulokseen olen ihan tyytyväinen. Tulee varmaan pidettyä paremmin kun helma ei pönkötä enää mahan kohdalta.

Kohta varmaan seitsemän vuotta kaapissa hypisteltävänä ollut ruutukangas taitaa vihdoin saada laskoshameen muodon. Ja kivan hitusen terran (ei kyllä näy kuvassa) sävyisestä Jussi-langasta aloitin kerttu-sukkaparin. Täytyy näin kesän lähestyessä varautua viileisiin säihin... ;)

Jaa, mitäs tuo otsikko sitten tarkoittaa? Pakko tunnustaa että voisin vastata aika väkevin ilmauksin kaikille aurinkoisten päivien ihailioille. Hangilta takaisin silmiin paiskautuva valo on miltei tyrmännyt minut. Aurinkolasit auttaa hitusen ja pakkokos sinne jäälle on keskellä päivää lähteä. Yöuni katkoilee ja väsyttää. Liekö minun aivokemiat sekaisin - tästä asiastahan on kirjoiteltu viimeaikoina oikein lehdissä.

Kun lisätään tähän työstressiä, kevätflunssaa ja yleistä lamapotutusta, alkaa kuppi jo täyttyä. Mitään uutta tämä ei ole. Liki joka vuosi kuvio toistuu, silti se yllättää kuin talvi eteläsuomalaisen autoilijan. Aikanaan helpottaa, viimeistää silloin kun pääsee aloittamaan puutarhan muokkaamisen! Kohta, kohta näin...