Niin, se todellakin tulee - syksy. Haikeana kesästä, mutta myös kaiken uuden alkuna.

Liityin Salaiseen kirjakahvilaan. Sain juuri luettua Rei Shimurat loppuun ja jään vain odottamaan seuraavaa, toivottavasti sellainen on tulossa. Pidin Masseyn tavasta kertoa tarinan ohella kulttuureista, historiasta ja päähenkilön tunteista ja elämästä. Kirjojen hahmot tulivat tutuiksi, lukuhetkiä oikein odotti. Oman kirjakaffeiluni lisäksi liityin tai siis mussukka liittyi Merkurius-kirjakerhoon. Vauvamaiset kirjat saa kohta siivota pois ja kirjakerhon valikoimassa on myös kivoja tietokirjoja joita on mukava muutama ostaa omaksikin. Ainahan näissä kerhojutuissa on se kuukausipakettien perumisen vaiva - kirjasto pysyy hovihankkijanamme.

Syksyn tullen aloitetaan myös neuleyöt: jokatyttö tarvitsee yhden uuden kaulahuivin - niitähän ei olekkaan kaapissa kuin vino pino :) Olin kerrankin viisas ja otin lankaa joka ei kutita pätkääkään. Ja tietty väriä pitää olla, hairahduin nimittäin ostamaan garderoopiini mustan takin. Todella outo väri minulle, omistan tuon lisäksi vain yhden mustan vaatekappaleen.

1842348.jpg

Tänään tärkein asia on vähemmän iloinen. Menen verikokeisiin, mahdollisesti myös röntgeniin kauan jatkuneen yskän ja flunssaisuudentunteen vuoksi. Toivottavasti selviäisi edes jotain.

Tässä vielä kesäkuvista kaikki minun mieheni - tai siis mistähän tietää onko siili tyttö tai poika....

1842351.jpg