(Tämä kirjoitus piti julkaista jo viime sununtaina mutta kun ei Vuodatus ottanut vastaan niin kokeillaan miten käy nyt!)

Lumipyryssä, poskipäät valkeina laskimme pitkiä pellavia muutaman kerran. Sen jälkeen pakenimme tälle talvelle harvinaisen tuulen kirvelyä kotipihapiirin rakennusten suojaan. Hihtolenkki vaihtui reippaaseen kävelyyn. Sai silläkin aikaan muikean nälän, syöminenhän kuuluu perinteisesti laskiaiseen. Hernerokkaa, lettuja hillon - ja pullaa hillon ja kerman kanssa. Tein vielä itselleni tällaisia energia-myslipatukoita soveltaen Kotivinkki-lehden ohjeen gluteinittomaksi:


Aika pökäle :) Näin tein:
2,5 dl kaurahiutaleita
0,5 dl sokerijuurikaskuitua
1 dl hasselpähkinärouhetta
0,5 dl pellavansiemeniä
0,5 dl raakaruokosokeria

Nämä kuivat aineet paahdetaan pellillä noin tunti 125 asteisessa uunissa. Ihana pähkinäntuoksu leviää taloon!

Sillä aikaa kuumennetaan liemi:
1 dl omenamehua
0,5 dl hunajaa
1 tl vaniljasokeria
0,25 tl suolaa

Lisäksi pilkoin noin desin verran kuivattuja aprikooseja.

Nämä aineet yhdistetään, muotoillaan kostutetuilla käsillä pötkyjä jotka paistetaan 200 asteessa kymmenisen minuuttia.

Aineita voi tietty vaihdella oman maun mukaan. Nämä olivat minusta hiukan liian imeliä. Ehkä voisi kokeilla jotain muuta mehua. Nestettä pitää kuitenkin olla jonkinverran että pötkyt saa muotoiltua ja että ne pysyvät myös koossa. Näistä tulee myös tosiherkkuja jos laittais vähän suklaata päälle. Miksei myös vois muotoilla pötköjen sijaan pikkuleipiä. Sokerijuurikahiutaletta ei suositella syötäväksi liottamatta, mutten ainakaan vielä ole kärsinyt tuosta määrästä mitä näissä on. Ehkä korvaan hiutaleet jollain muulla ensi kerralla.