Päätin tässä yhtenä päivänä etten aina vain kirjoita neulomisesta. Mutta minkäs teet kun ei päässä paljoa muuta liiku, hehehee. "Hyvä" päätöksen kariutui samantien kun postilaatikosta löytyi pakettikortti SNY:ltä. Hetihän se piti hakea! Kivassa Muumilaatikossa oli vihreää: teetä, kortti, lankaa, auto, nameja ja (syvä huokaus) juuri sellainen huivi josta olen haaveillut. Tuo mallihan on ollut jossain Novitan (kai) lehdessä ja niitä on vilahdellut paljon neuleblogeissa. Salomoninsolmut taitavat olla muodissa. Värinä tumma murrettu vihreä sopii minulle loistavasti - sekä silmiin että ikuiseen Nuuskamuikkus-lookiini, josta puuttuu vain vihreä lierilakki! Lanka ei ole liian karvaista, toisin kuin itse tekemässäni mohairhuivissa. Mitähän lankaa se mahtaa olla? Huivissa oli muuten kiva tuoksu jota ihmettelin pitkään, mutta sen salaisuus paljastui kun avasin teelaatikon. Pitäisiköhän laittaa yksi teepussi liinavaatekaappiin, onhan yrttipotpureita käytetty ennenkin tuoksuina.

944128.jpg

Kiitos SNY, yllätys oli täysi 10 ja puoli! Voinen vastata tässä kysymykseesi puikoista, niitä minulla on riittävästi, mutta minua kiinnostaisi kokeilla koukkuamista. Koukkuamiskoukkuhan on kuin pitkä virkkuukoulun ja puikon yhdistelmä. Oletan että niitäkin valmistetaan eri kokoja. Sellainen noin numeroa 2 - 2,5 tai 3 voisi olla kiva jos löydät.

Satuin vahingossa Hylätyt lapset ry:n sivuille. Siellä oli kiva avustusprojekti jossa voi neuloa sukkia pikkujalkoja lämmittämään (20.10. mennessä!). Muitakin projekteja on. Yhdistys avustaa Venäjällä hyljättyjä tai hyvin köyhissä oloissa eläviä lapsia. Käykää tutustumassa sivuihin ja osallistukaa. Aina osallistuminen ei ole rahasta kiinni. Juuri tuollainen sukkajuttukin tuo lämpöä sekä saajalle että antajalle, niin pieneltä kuin se tuntuukin.

Noiltakin sivuilta näkee millainen elintasokuilu meidän ja naapurimaan välissä on. Siitä huolimatta että Venäjältä löytyy jo paljon vaurauttakin on köyhyyttäkin ja avuntarvetta paljon, paljon. Eniten riipaisee se kun lapset saattavat elää laitoksissa, sairaalassa tai lastenkodissa ilman omaisia. Saattaa olla että ainut kosketus tulee päivän aikana kiireiseltä hoitajalta joka vaihtaa kuiviin tai ruokkii. Tunne itseni todella onnekkaaksi ja rikkaaksi kun voin olla lapseni lähellä ja pystyn huolehtimaan hänestä vaikka suomalaisen mittapuun mukaan en ole millään tavalla varakas.

En ole päässy vieläkään ruskankuvauslenkilleni ja nyt jo huolestuttaa häipyykö kuvattavat värit ennen kuin kerkeän tositoimiin.