Kumma juttu miten auringonpaiste piristää pilvisen sään jälkeen! Ruska näyttää aivan upealta sinistä taivasta vasten. Mitäh, taivashan on juuri nyt paksussa pilvessä. On ollut vähän kiireitä, juuri tuon hyvän sään vuoksi, siksi kirjoitan menneistäkin päivistä. Ulkorakennus on saanut vielä kesän viime metreillä uutta maalia pintaan, puolukoita on hamstrattu riittämiin ja niitä viimeisiä lämpimänhehkuisia tuulia on pitänyt haistella oikein urakalla. Tänään onkin jo ollut kirpakampaa. Oikein harmitti kun ei ollut kameraa mukana metsälenkillä, värit puissa ja varsinkin aluskasvillisuudessa olivat aivan ihania. Jos huomenna ei sada täytyy tehdä vasiten oikein kuvausmatka ruskaan....

Ullan ohjeita olen kehuskellut jo aiemmin ja jatkan edelleen; tiimalasikantapää ja valmis varpaista aloitettu sukka vähän hassussa kuvassa. Molempien kantapää istuukuin valettu. Miksiköhän kantapää aina opetetaan koulussa vain sillä yhdellä tavalla, joka ei edes ole mitenkään kiitollisin tehdä. Taidan siirtyä tyystin näihin muihin tekniikoihin!

936752.jpg