Nykyisin on muotia tehdä uutta vanhasta, risainata tai tuunata ja vaikka mitä mutta tekeekö TÄTÄ enää kukaan muu kuin minä:
Parsin pojan puhkikuluneita pyjamanpolvia koska kulutusteho on sitä luokkaa ettei kellään ole varaa ostaa samassa tahdissa uusia kamppeita. Toivottavasti pökät kelpaa edes jonkun kerran jalkaan nuukajussille joka reiän huomatessaan joko a) tekee reiäistä isompaa tai b) hakee välittömästi ehjät tilalle eikä suostu rikkinäisiä pitämään. Minun lapsuudessani äitini teki jatkuvasti meille kahdelle tyttärelleen vaatteita omista pieneksi jääneistä tai muuten pidosta poistuneista pukineista. Suosikkini oli skottiruutuinen "näppäripusero" joka piti pestäkin yöllä jotta sain sen heti aamulla taas päälle.
Koko tämä blogijuttukin oikeastaan perustuu käsitöihin. Neuleblogien selailusta tämä kaikki alkoi. Nykyään ei hyllyni pursua keskeneräisiä töitä niin kuin aikaisemmin, mutta jotain on aina ainakin suunnitteilla!
Olen ihastunut viiniä ja villasukkia - blogiin jonka kirjoittaja "mielitty" opiskelee ymmärtääkseni kässäopeksi. Hänen tekemien "kermakakkujen" innoittamana kaivelin vanhoja nappi- ja pitsivarastojani. Nuo ankkurinapit ovat jostain 60-luvulta ja ovat palvelleet ainakin minun ja siskoni villatakissa. Korun naisenpää sopisi ihanasti pitsiin ja nuo kirpparilta ostamani ilmeisesti alusvaatteisiin tarkoitetut kangaspäällysteiset napit kiehtovat - vaan mihin niitä käyttäisin?
Tuo neulatyyny parsimuskuvassa on muuten mielestäni yksi kauneimpia tekeleitäni. Sekin on varmaan tehty puolihuolimattomasti ei niinkään tarkkaan tietoisesti siitä mitä tuleman pitää, mutta alitajunnalla siitä tuli kaunis ja käytännöllinen.
Viimeisin neuletyöni on Novitan Cocos-langasta neulottu pitsiliivi/toppi joka onnistui kohtalaisesti. Olenkin päättänyt karsia täydellisyyteenpyrkimyksiä, ne kun usein vievät terän käsillätekemisen ilosta. Suosittelen kaikille!!
Kuvassa liivin paras osa eli kaunis v-kaula-aukko ei oikein tule esiin mutta omat varpaani kruunaavat kyllä otoksen ; )
Tuo keskeneräisyyden taika on muuten mielenkiintoinen. Tein nimittäin eräänä talvena kaikki kesken jääneet käsityöni valmiiksi, mutta siitä ei seurannutkaan pelkkää tyytyväisyydentunnetta. Keskeneräisiä töitä pitää olla! Ne ovat merkki elämästä, on jotain mihin tarttua sujuvasti kun siltä tuntuu ja miltä se tuntuisi vastata kysyvälle että ei tässä nyt ole MITÄÄN tekeillä!
Tähän loppuun melkein kaikille naisille sopiva kisa (ei virallinen, ei jaeta palkintoja). Me naisethan tunnetusti pidämme jokainen jostain, kuka kengistä, kuka käsilaukuista jne. Vaikka itse yritänkin välttää ylimääräisen roinan keräämistä, tätä käsilaukkuihanuutta en voinut vastustaa. Vaan arvatkaapa mitkä laukun mitat ovat?
Kommentit