Tätä kysymystä saa tänään kuulla monta kertaa. Paukkuiltaa odotetaan jopa innokkaammin kuin jouluaattoa.

Vuoden vaihtuessa huomaa taas ajan armottoman nopean kulumisen. Vaikka mitäpä tuosta. Hyviä ajatuksia ja paremman elämän lupauksia voisi mietiskellä useamminkin. Käteeni sattui tähän lupausten luvattuun ajankohtaan sopiva kirja; Alain De Buttonin "Kuinka PROUST voi muuttaa elämäsi". Kirjoittaja on selvästikin Proustinsa lukenut ja kirjoittaa Proustista ja tämän teoksista maallikkoakain viehättävän kirjan.

Minä luin "kadonnutta aikaa etsimässä"-sarjaa noin 15 vuotta sitten opiskelijana omassa pikku asunnossani. Nyt voisi olla mielenkiintoista kokeilla samoja kirjoja kuin silloin. Pitäisinkö niistä, vai en? Silloin olin aika ranskalais-vaikutteinen: Michel Tournier, Marcel Proust etunenässä. Vielä nuorempana lukemiini Agatha Christien romaaneihin en ole sen koomin jaksanut enää tarttua. Kiinnostus suomalaiseen kirjallisuuteen tuntuu kasvavan iän myötä.

Lukemisessa parasta on oivaltaminen, uusien maailmojen löytäminen, kirjojen henkilöiden rinnalla kulkeminen ja irtiotot omasta, joskus raskaastakin, arjesta. Olkoon ensi vuosi yhtä hyvä lukuvuosi kuin tämä vielä hetken kuluva vuosi!

HYVÄÄ JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2009 KAIKILLE!
alexander_lukeva_nainen.jpg