Syystyöt ovat alkaneet jo vauhdilla. Perjantaina nuohooja hääti piipustamme nelihenkisen lepakkoperheen. Seurasimme dramaattista taistelua luikkaalta katolta yhdelle kynnelle rännin reunalle riipuskeluun. Jossain välissä otukset sitten häipyivät omille teilleen. Pikkuisia, harmaita ja vapisevia olivat ja visersivät kuin linnut.
Nyt uuni odottaa suu ammollaan puita, on jo syönyt niitä puoli vuosisataa, ehkä enemmänkin, koko tämän talon historian ajan.



Kaulaliina on kuin karkkikääretorttu, hapsut vielä puuttuu. Pala sipuliakin on viileällä paikallaan (jäi siihen kun lämmitin muussukalle hampparin. Viisivuotiaamme on ollut vannoutunut raa'an sipulin ystävä alle vuodenikäisestä). Minuun ei tänään taida iskeä vitamiinin puute; söin näes kourallisen tyrnimarjoja appiukon pensaasta.



Ruotsalainen Lisa Marklund on lämmittänyt lukuhetkiäni viime aikoina. "Uutispommi" kirjan päähenkilöön on helppo samaistua. Hän on nuori, perheellinen ja ammatillisesti kiihkeää aikaa elävä toimittaja. Kirjan tyyli on vauhdikas, murhat tietysti äklöjä ja loppua kohti jännitys nousee.... Hyvä kirjoittaja, voisin lukea jatkossa lisääkin. Ja huom. taas valitsin naiskirjailijan. Ei sillä kyllä miehetkin osaa kirjoittaa, mutta minulla taitaa olla vain tällainen kausi. Aiemmin on ollut mm. klassikkokausi Tolstoineen, Agatha Cristie-kausi jne.

Kaiken muun lämmittelyn lisäksi aurinkokin osaa vielä lämmittää, heinäsirkoilla oli villit lauluharkat ja punaiset puolukkamättäät kutsuivat luokseen. Kyllä, minä rakastan syksyä!