Mussukka on ihastunut taikureiden maailmaan ja keksi oman tempun uudella viikinki-lapasellani: APUA, puikko lävisti peukalon!

2052834.jpg

Totista puuhaa, yskän vaivaamanakaan ei silti leikkivauhti paljoa hiljene. Pari majaa on ainakin joka päivä kyhättävä, kunnon 5-vuotiaan tapaan! Ainut mikä kaataa on kuume. Kotipäiviä tuli viime viikolla vietettyä. Tein käsitöitä valmiiksi ja paketoin! joululahjoja. Joo, no hiukan ehkä aikaista, mutta silloin kun sattuu olemaan aikaa, tartun toimeen. Tykkään tehdä pieniä joulujuttuja ihan rauhallisesti, inhoan viime hetken hössää.

Lapasista muuten tuli ihan mukavat, niihin kun vielä tekis vaikka fleecevuorin, niin johan tarkenis vaikka millä paukkupakkasilla!

2052849.jpg

"Talven" ekat liukkaat hätistivät vaihtamaan talvirenkaat ja nyt sitten jyristellään nastoilla paljaalla asvaltilla. Leppoisat tuulet tuntuvat vielä ihanimmilta kun aiemmin jo sai raapata jäätä auton ikkunoista ja löytää aamulla läpimärkiä tumppuja eteisestä. Joulunaikaa silti odotan ja perinteisesti toivon valkeaa joulua.

Loppuvuodesta tulee aina kertailtua vuoden tapahtumia. Tämä vuosi on ollut aika stressava. Terveyden puolesta; oma nyt paljastunut keliakia ja lapsen ärhäkkä siitepölyallegia. Puhumattakaan epätyydyttävästä lyhyestä etätyösuhteesta alkuvuodesta.

Juuri nyt tuntuu seesteisemmältä. Isänpäivillä anoppi muisti minua omalla sitruunaleivonnaisella ja muutenkin gluteiiniton elämä on alkanut ihan hyvin. Keliaakikkoja putkahtelee esiin sieltä ja täältä - meitä on itseasiassa aika paljon. Ehkäpä tämä lääkärissä juoksentelu vähenee tältä erää.

Lukemisen ilon olen löytänyt uudestaan ja jo nyt olen ylittänyt tavoitteeni lukea kirja joka kuukausi - nyt on listassa jo muutama ylimääräinenkin. Joukolla nauramme Viivin ja Wagnerin toilailuille, osa vitseistä avautuu lapsenkin huumorille. Isään osui vitsi jossa Viivi uhkasi heittää Wagnerin vanhan tyynyn roskiin, meillä kun on käyty vastaavaa keskustelua jo pitkään. Epäilen että keskustelu jatkuu myös vuonna 2009.

Kaikki lama-, lomautus-, ynnä muut huonot uutiset tympäisevät. Miltähän tämä aika mahtaa näyttää 50 vuoden kuluttua. Jotain on pakko olla pielessä kun meillä periaatteessa on kaikkea ja enemmän kuin tarpeeksi, silti kansa voi epätasaisen huonosti. Vaaleja on käyty sekä kotona että vieraissa. Meilläkin vaali (kunnallis-)voittaja oli eräänlainen Obama; nuori mies joka lähti rohkeasti yllyttämään nuoria äänestämään. Minä äänestin, ei varmaan yllätys, naista. En naiseuden vuoksi vaan siksi että uskon hänellä olevan annettavaa. Yli puolet valtuustosta meni uusiksi, mikä sinänsä tuntuu virkistävältä. Silti, skeptisenä ihmisenä epäilen minkään tuskin muuttuvan. Iso osa asioista mitkä todella vaikuttavat kuntien elämään tulevat jostain "ylempää". Eteenpäin silti mennään, vääjäämättä.