Uusi vuosi on jo kuusi päivää vanha!! En antanut minkäänlaisia uuden vuoden lupauksia, vaikkakin otin yhden vihon sellaiseksi "suunnitelmavihoksi" johon kirjoittelen mitä suunnitelmia milloinkin; käsitöistä, työ-töistä, tarpeellisista ja tarpeettomista haaveista ja hankinnoista. Ehkä sitten vuoden lopussa katselen mitä on tullut toteutettua ja mitä ei. Joskus on tullut summattua edellisen vuoden tapahtumia ja tekemisiä näin vuoden alussa. Kummasti sitä yleensä huomaa tapahtuneen, jos ei niin isoja asioita niin pieniä ainakin.

Bloggaaminen saattaa jäädä vähän vähemmälle nyt kun joutuu työn vuoksi tuijottamaan ruutua, mutta ainakin talvisydämenä puikot viuhuu ja toivottavasti lankavarasto pienenee. Ajattelin nimittäin vähentää sitä yhdellä laatikollisella! Lankalaatikoita on tällä hetkellä kolme, onneksi eivät kovin isoja. Nyt ei ole kuvia tähän, mutta eiköhän jo ensi kerralla.

Joulun aikaan tuli luettua jonkin verran, ei romaaneja, mutta muuta. Suomalaisen arjen historia-kirjasarja on hyvin kirjoitettu ja kuvitettu. Uusin Tatu ja Patu-kirja on aivan välttämätön sivistysannos kaikille lapsille ja lapsellisille. Rölli-elokuvaa ei olla vielä meillä katsottu, mutta tarina tuli jo tutuksi kirjana. Kohta viisi-vuotias mussukkamme on alkanut kiinnostua kirjaimista ja lukemisesta. Kovasti yritetään lukea jotain ja ihmeellisesti nämä minikansalaiset muistavat missä mitäkin lukee jo yhden lukukerran jälkeen.

Muuten tämän joulun ja uuden vuoden ajan ulkoiluharrasteet ovat olleet vähemmän talvisia. Olemme pyöräilleet, pelanneet jalkapalloa ja keilanneet!!!!!!!!!!!!!!! Ja odottelemme lunta! Nyt uskaltaa jo jäälle kävelemään, se avaruuden tuntu on ihanaa ja niin lähellä kotipihasta. Mutta sukset ja kelkat jo odottavat lumille pääsyä, varmaan muillakin kuin meillä!