Syksy on todellakin täällä! Koivut ovat kirjavoituneet keltaisella ja illalla on jo kymmeneltä pimeää. Tosin upeaa kuutamoa on saanut ihailla viime aikoina. Syksyiset harrastukset - leipominen ja sukkien kutominen maistuvat taas. Puutarhatyö taas ei oikein maita vaikka kaivamista ja siistimistä olisi vaikka millä mitalla.

Vastustuskykyä syksyn inhoille viiruksille yritän kerätä juomalla itse höyrystelemiäni mehuja. Tällähetkellä lasissa on punaherukkavadelmaa. Tämä aika on hyvää harjoitusta elämään ilman turhien huolehtimista. Lenssu tulee jos on tullakseen ja joku kaunis päivä kuume vain pompsahtaa ylös. Viime aikoina olen ollut vähän turhankin sätky noiden sairastelujen kanssa. Pitäis yrittää ottaa asiat viileämmin, päivä kerrallaan.

Oma pikku eskarilaiseni viettää ansaitun leppoisaa sunnuntaita Aku-piirrettyjä katsellen. Koulutien alku on sujunut helpommin kuin uskoin. Pientä väsytystä tietty on ilmassa mutta innostus näyttää voittavan. Vähän taisi olla vaikea ymmärtää että kotiläksy tehdään niin kuin ohjeessa sanotaan eikä oman maun mukaan. Onneksi eskari on kuitenkin enempi leikkiä ja vähempi koulua. Ensi viikolla onkin sitten eka vanhempainilta. Taapero-ikä on ihan todella ohi ja edessä on piitkä kouluaika. Tosin vanhemmat vanhemmat väittävät ette ne vuodet vasta nopiaa menevät. Toivottavasti mussukalle maistuu leikki vielä kauan!

Kesälukemiseni ovat olleet laadultaan aika kepoisia; Nancy Thayerin Kuumien aaltojen kerho-kirjoja ja naistenlehtiä. TV:ssä olen ihastunut Monk-sarjaan. Amy Tanin "Rouva Chenin henki" odottaa yöpöydällä.

Muutoin en odota tältä syksyltä mitään ilotulitus-menoa vaan rauhallista paluuta töihin ja takkatulen ääreen.
 

Minun kohdallani on tainut käydä niin että hyvä kesä muuten on huono bloggauskesä. Siis kirjoitanko tänne vain kun menee huonosti? No, joskus varmaan mutta tämä aika on kulunut niin ihanan ilman tietokonetta ulkoilmassa, jopa helteessä. Hellettä minulle jäi jopa ikävä, nautin joka hetkestä. Ainut pieni pilvi on tänään, kun vein mussukkaa uimaan, en uskaltanut itse veteen. Onnistuin viime viikonloppuna kastelemaan itseni sen verran että pieni "lenssupöpö" iski ja olen hoidellut sitä muutaman päivän.

Eilen tuli ekan kerran sellainen loppukesä fiilis. Alkaa kunnon marjakausi - kaikkea näyttäisi tulevan paljon. Jopa uusissa tyrnipuskissa on muutama marja! Ja uudet mansikantaimetkin puskevat muutamia marjoja maistiaisiksi. Ainut aito oikea mansikka on tietty villi mansikka, joita ei liikaa löydä. Meillä on sen verran hoitamatonta puskikkoa ympärillä että sieltä saa niitäkin vähän maistella. Sivutien varsilta uskaltaa syödä, kun autoja kulkee tasan kaksi/päivä. Jokunen vuosi sitten sain syödä yhden tätin luona metsämansikoista keitettyä kiisseliä - oli saanut niitä hakkuaukosta poimittua vaatimattomat kolme litraa! Itse en ole ikinä nähnyt sellaista määrää.
 

Hoitamista on riittänyt myös kasvimaassa. Viime päivien sateet ovat suoneet lepoa, kun ei tarvitse kastella. Herneet kukkivat, mussukan aamupala koostuu lähinnä nauriista suoraan maalta (ja kakkupalasta) ja kohta saadaan oman maan perunaa! Tänään suunnittelin sitten jo syksyn töitä; laajennan kasvimaan takana olevaa ruusupenkkiä uusilla taimilla ja kukilla ja siirrän tulppaaninsipulit uuteen paikkaan.Todella olen alkanut jopa suunnitella KUKKAPENKKEJÄ. Liekö siinä ensi kesän intohimo? Etupihalla olemme tehneet tasoitus- ja nurmikointitöitä, joten siellä olevat kukat ja pensaat näyttävät nyt kamalan villiintyneiltä ja kaipaisivat vähintään kunnon rajaukset.

Jos en ole paljoa bloggaillut, niin en ole myöskään paljoa kirjoihin kajonnut. Kaikenlaista olen kirjastosta kantanut mutta mikään ei ole vetänyt vertoja riippukeinulle ja kunnon unelmaiselle naistenlehdelle. Ehkä syksy tuo kirjat takaisin. Tiiviimmin meillä on kulunut hyväksi osoittautunut Lasse J. Laineen "Suomen Luonto-opas" josta on etsitty mitä kasvia tai eläintä milloinkin. Muisteluksien puolella "luin" selausteksiikalla 70-luvun ilmiöistä Minna Sarantola-Weissin kirjan "Reilusti Ruskeaa". Tuo aika on lapsuuttani ja tutultahan tuo tuntui, olisin vain toivonut kirjaan enemmän viihdyttävyyttä, kuvia varsinkin!


 

Silloin kun ei ole ollut muuta käsityötä (tai sormia vain muuten vimpututtaa) olen tänä kesänä kutonut SUKKIA! Joogasukat maissilangasta ja viimeksi oikein talvisia kirjoneulesukkia. Keväällä haaveilemani ompelutyöt pysyvä jäissä. Sukkia ei toivottavasti vielä tarvita pitkään aikaan.kesän paljaat vaarpaat höpsäyttivä jopa minut kaivamaan kynsilakkapullon esiin (minulla on siis sellainenkin) ja laittamaan kynsiin väriä. Värivalikoimaa ei pahemmin ollut ja nuori sukupolvi kehoittikin minua ostamaan ensi kerralla punaista lakkaa, höh! 
 

Kesä on todellakin alkanut! Enää ei tarvitse miettiä pukeutumista sään armoilla. Piha saunan löylyissä viihtyy pitkään varsinkin ruumiillisen työn jälkeen. Rankamettässä rämpiminen korvaa kuntosalin mennen tullen ja uimavedet lämpiävät varmasti pian.

Kasvimaa on tehty perinteiseen malliin; perunaa, naurista, salaattia, retiisejä ja hernettä. Uusia pensaita olen kerännyt tuttujen pihoista; tyrniä, juhannusruusuja, karviainen ja karhunvatukka. Kesäkukkia istutin vain muutamaan purkkiin. Niin - vaikken itse ensin uskonut, sain sen mansikkapenkin aikaiseksi!

Puuhaa riittää koko kesäksi pihalla, meillä kun näitä pusikoita ja ryteikköjä riittää. Talon julkisivun puoli olisi kiva saada jotenkin edustuskelpoisemmaksi. Luultavasti meillä ei tänä kesänä rakenneta mitään, joten jää aikaa miettiä pihajuttuja.

Lintuja ollaan mussukan kanssa opeteltu. Minäkin tunnen monta, monta "uutta" lintua aikaisempien tuttavuuksien lisäksi. Leppälintu, järripeippo, punavarpunen ja taivaanvuohi ovat pihapiirimme asukkeja. Pikkutikkakin teki koloa kuivuneen koivun runkoon, mutta pesimisestä ei ole havaintoa.



Punakylkirastas ehti salata pesänsä kuusiaidassamme viimeiseen haudontapäivään saakka. Seuraavana aamuna pikkukaverit olivat kuoriutuneet ja nyt saamme seurata niiden kasvua. Autot tai sirkkelöinnin vinkuna ei niitä häiritse. Kuvassa töpöt ovat vajaan viikon vanhoja. Tästä on hyvä jatkaa kesäelämää!
 

Huh, sainhan tuon kirjoituksen vihdoin eetteriin! Laitoin kumminin vaikka on varmaan viikon vanha! 

Kuviot ovat jo uudet; tänään kaivoin kasvimaan odottamaan jo kylvöjä. Järvestä on jäät lähteneet melkein kokonaan ja siitepölykeljä seuraillaan kiivaasti. Onneksi ei ainakaan vielä pahasti häiritse.

Naapuri oli jo nähnyt pääskyn kirkolla ja ilma alkaa oikeasti tuntua kesältä!! Jippii!

Mussukka on sitten ilmoitettu eskariin pieneen kyläkouluun. Reilun viikon päästä mennään tutustumaan. Kumpaakohan jännittää enemmän lasta vai äireetä!

 Tämä on jo perinne! Heti kun alkaa purot juosta, alkaa myös meillä nenät valua. Pari viikkoa on nyt podettu flunssia. On ollut aikaa bongata muuttolintuja ja ennenkaikkea tuijottaa telkkua. Mussukka oli viisi päivää kuumeessa. Terveyskeskus tuli tutuks kun käytiin hengittelemässä avaavaa lääkettä. Nyt toivottavasti ollaan voiton puolella.

Lenssun myötä meille muutti myös herra sarvikuono! Siis sellainen nenänhuuhtelukannu. Sisareni sitä suositteli ja vaikka ensin emmin on se osoittautunut aika kivaksi kaveriksi. Huuhtelu ei ole vaikeaa ja virkistää kun lima pääsee pois nenästä. Kuumaa on myös juotu ja höyryjä hengitelty. Poskella pidän kuumavesipulloa. Jos ei noilla konsteilla helpota viikonlopun kuluessa joudun kai minäkin moikkaamaan lääkäriä. Viimeksi tk:ssa kuulimme kyllä ettei meillä ole joka päivä lääkäriä päivystyksessä. Lääkäripula on kova! Meiltäkin on yli 40 km lähikaupunkiin ja sekin matka on liikaa vaikka sairaan lapsen kanssa. Mikähän tässä maassa mättää? 

Telkusta puheenollen, katson aina kun muistan Stömsön. Viime kerralla siellä tehtiin Gluteenitonta leipää. Aion ehdottomasti kokeilla kunhan ensin käyn ostamassa kaikki ainekset joita onkin aika liuta. Tykkään muutenkin tuosta ohjelmasta vaikken juuri mitään ideoita toteutakkaan. Ohjelmassa on mukavan iloinen meininki ja kiva kuunnella ruotsin ääntämyksen erilaisia vivahteita. 

Melkein kaikki muuttolinnut ovat jo tulleet meille. Vain se kesäntuoja pääskynen puuttuu. Hauskin seurattava on kuivia lehtiä peuhtova mustarastas. Peippo livertää joka aamu lähipuissa. Viime vuonna eka kertaa näkemäni punavarpunen olisi kans kiva nähdä. Mutta sekin on kai niitä viimeisiä tulijoita. Luulin sitä ensinäkemältä karanneksi papukaijaksi, niin kirkkaan punainen oli sen höyhenpeite. Vaikka muuten pusikot ja vähän ruokkaamaton puutarha harmittaa ovat ne kuitenkin hyviä pesimispaikkoja monelle linnulle. Näin keväällä paljaista puskista löytyy viimekesän pieniä pyöreitä pesiä mussukan ihmeteltäväksi!