757625.jpg

Kesä alkaa tuottaa satoa. Nostin kattilaan ensimmäiset uudet perunat ja tilliä. Pikkuisia porkkanoita ja nauriita on myös maisteltu. Perunoita sillin kanssa syödessä tuli vain harmi kun ei sitä kasvihuonetta, edes pientä keretty tekemään tänä keväänä. Omakasvatti auringon kypsyttämä tomaatti olisi tehnyt ateriasta täydellisen.

Tein vielä vanhoista perunoista käsittämättömän pahaa muussia. Kitsaana ihmisenä en sitä hennonut kuitenkaan heittää pois, vaan tein kokeeksi perunarieskoja:

5 dl muusia
1 tl suolaa
1 kanamuna
1 dl kaurahiutaleita
2,5 dl vehnäjauhoja

Leivo lettusia jauhotetuin käsin ja pistele haarukalla.
Noin 15 minsaa 250 asteisessa uunissa ja a-vot olivat vieläpä hyviä!

Sunnuntain kunniaksi kaivelin varastossa olevia laatikoita ja löysin tämän:

757659.jpg

Mitähän noista langanjämistä tekisi. Joskus olen tehnyt tuollaisista paksuja sukkia vapaasti lankoja yhdistellen, monta lankaa yhteen. Nyt voisi kokeilla jotain vähän villimpää eri paksuisilla langoilla.

Laatikossa oli myös tosivanhoja töitäni, varmaan jostain 1970-luvulta kun en vielä mitään ohjeita osannut seurata mutta virkkaaminen kävi muuten laatuun.

828767.jpg

Prinsessaleikeissä nuo ovat kuluneet, viimeinen keskellä on varmaan ollut joku kruununtekele. Miten harvoin aikuisena tulee tehtyä mitään extempore luovasti ilman mallia!

Lapsen iloa pääsin seuraamaan kun kävimme läheisellä kotieläintilalla. Lampaat ja ponit saivat uuden ystävän kun tilan emäntä antoi pussillisen kuivia leipiä!! Kanat, kanit ja marsut rapsuttelua vähän liiankin kanssa. Eläimet olivat kaikki ihanan ihmisrakkaita ja tunnelma leppoisa. Sen verran reissu kuitenkin väsytti pikkumiestä ettemme enää tänään lähteneet uimarannalle, kyllä se aurinko paistaa huomennakin.